Leffe Ruby

Deltawikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maku ja ulkonäkö[muokkaa]

Leffe Ruby on Leffe-perheen uusin tulokas. Kun pöydässä oleva mainos kehuu, jotta "saveurs authentiques et fruits rouges", niin kukapa ei olisi myyty. Siispä testaamaan.

Lasissa juoma on olueksi epätavallinen, sillä kyseessä on nimensä mukaisesti punainen (ei tosin kovin syvänpunainen) juoma, jolla on mehukas, vadelmainen tuoksu. Heti alkuun on todettava, ettei tuoksu marjaisuudestaan huolimatta ole hiukkaakaan karkkimainen tai edes makea vaan kuivakan asiallinen kuin virastotäti.

Jo ensisiemaus paljastaa oluen todellisen karvan. Hedelmämehun käyttäminen oluen mausteena on tyypillistä äärimmäisen hapokaille lambiceille eikä se toimi alkuunkaan esimerkiksi witbierin tapauksessa. Nyt kyseessä on kuitenkin muikea makuelämys. Leffet eivät ole erityisen voimakkaasti humaloituja tai hapokkaita, mutta vadelma istuu luostarioluen syleilyyn kuin munkki nunn... No se siitä. Tämä juoma on erittäin tasapainoinen kokonaisuus, jota kehitellessä panimon uutterilla munkeilla on ollut pakko kulua rukousnauha poikineen. Todella onnistunut esimerkki siitä, kuinka tuttuun juomaan voidaan tuoda räjähtävän eksoottinen elementti ja saada tuote silti pysymään mutkattoman juomakelpoisena. Tässä vadelmaisuus toimii ehdottomasti edukseen ja juoma onkin kuin tehty ensimmäiseksi hedelmäherkuksi ihmiselle, jonka mielestä mehun sotkeminen olueeseen on perverssiä.

Lopuksi: muistakaa lapset: "À consommer avec moderation" eli nauttikaa juomanne keskinkertaisessa seurassa.

Muita huomioita[muokkaa]

Saatavuus[muokkaa]

Tämä testikappale nautiskeltiin Ranskassa. Eiköhän tätä jossain vaiheessa Suomestakin saane. Voi olla että saakin jo.

Arvosana[muokkaa]

Ehdottomasti 5


Takaisin Mallasaittaan